.

Kukkasjärvi työsti tarinaa keikauttaen asetelman päälaelleen: maalaistalon tytär hakee miehen kaupungista.

Luettuaan Paasilinnan romaanin Jäniksen vuosi Jarva innostui, ja se valittiin seuraavan elokuvan pohjaksi.

– – Arto Paasilinnan alkujaan keksimän jäniksen myötä Risto Jarva elokuvassa kehittää sekä innoittavasti hauskan että syvimmältään peräti murheellisen nykyodysseian.”

(Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat, 24.12.1977)

 

”Jäniksen vuosi on Jarvan herkkävireisin elokuva.

Kirjalliselle sarkasmille oli etsitty visuaalisesti koettavaa perustaa, aluetta jolle Arton romaani ei antanut viitteellistäkään lähtökohtaa.”

Kukkasjärvi totesi päänäyttelijästä: ”Yhteistyö vain tiivistyy mitä paremmin ihmiset tuntevat toisensa ja ohjaajan. Arkisto oli päätetty valtiollistaa, Jäniksen vuosi tuntui onnistuvan tavalla josta kahden edellisen elokuvan kohdalla oli ollut soraääniä.” (Peter von Bagh)

Jäniksen vuosi oli Risto Jarvan elokuvista kallein.

Niinikään hän käytti useita kertoja sanaa ’käsinkosketeltava’ puhuessaan elokuvansa musiikista ja kuvauksesta ja kiittäessään työtovereitaan.” (Sakari Toiviainen)

”Riston elämän viimeiset viikot, päivät ja tunnit olivat tyytyväistä ja onnellista aikaa, näin muistavat monet. Hän avaa myös sellaisen katsojan silmät joka ei ymmärrä millaisella planeetalla hän asuu ja joka suhtautuu välinpitämättömästi luonnonympäristöömme tai tuhoaa sitä ajattelemattomasti ja armottomasti.

Arto Paasilinnan Suomeen, jossa elää Euroopan onnellisin ja kummallisin kansakunta.

Jäniksen vuosi on hullunkurinen, vilpitön ja haikea aikuisten teatterisatu vapaudesta ja kohtalon kummallisista koukeroista. Jarva omistautui jäniksille ja vietti aikaa niiden kanssa. ’Trilogian’ yhdistäviä tekijöitä ovat – kiinteän käsikirjoitus- ja kuvausryhmän lisäksi – tietty komediallinen, levollinen, mietiskelevä lähestymistapa, Markku Kopiston musiikki ja Antti Litjan näyttelijähahmo, joka Jäniksen vuoteen tultaessa on hioutunut täysin elimelliseksi osaksi ilmaisua: elokuvan kokonaisuuden lailla hänen olemuksensa tuntuu sykkivän sekä kaupungin hämmentynyttä, ahdistunutta että luonnon hiljaista, vankkumattoman tarkoituksenmukaista rytmiä.”

”Kuten monesti -60-luvulla ja -70-luvun alussa Risto Jarva osui Jäniksen vuodella ajan hermoon: ekologinen ajattelu, ympäristö- ja luonnonsuojelu tekivät laajamittaista läpimurtoaan eikä Jäniksen vuoden merkitys ongelmien havainnollistamisessa ja kiteyttämisessä liene ollut niinkään vähäinen.

Smith lähtee Washingtoniin, 1939, He uskoivat elämään, 1941).

Sovitusvaiheessa päähenkilö Vatasen ammatti vaihtui toimittajasta mainosmieheksi. Kymmenen vuotta myöhemmin maaseutu ja luonto ottavat Jäniksen vuodessa sen emansipatorisen tehtävän, jota kaupunki ei ollut kyennyt toteuttamaan.”

”Jänis auttaa Vatasen sadunomaisen hauskasti pakomatkan alkuun – niin kuin muuan toinen jänis johdatteli Liisaa ihmemaassa – mutta sekään ei kykene estämään järjestelmää ulottamasta kontrolloivaa ja häiritsevää vaikutustaan Vataseen, minne tämä sitten etsiytyykin.”

”Kenties erityisesti vaatimattomiksi jääneet kokeilut farssin ja tilannekomiikan alueella saivat hänet (Risto Jarvan) näkemään, ettei komedian tarvitse välttämättä herättää paljon naurua, vaan että sen aineksiksi sopivat myös hyvän olon tunne, ihmettely, ilo, joskus jopa myötätunto ja sääli.

Pieni viihtymätön ihminen järjestelmän ja sosiaalisten roolien vankina, epätoivoisia pakoyrityksiä, jotka elämä itse tyynesti eliminoi, itkuinen alistuminen välttämättömyyteen – näytelmän lopussa nöyryytetty ja nöyrtynyt ilveilijä keskellä sahanpuruja. Rikas teos, todellinen suomalaisen elokuvan joululahja katsojilleen.”

(Heikki Eteläpää, Uusi Suomi, 24.12.1977)

 

”Jäniksen vuosi on vapautuneisuudessaan Jarvan paras komedia, ja ylipäänsäkin ohjaajan onnistuneimpia elokuvia.